Kuntalaiset päätäjiä myönteisempiä sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamiseen
Luettu 1996 kertaa
Kuntalaisten ja poliittisten päätöksentekijöiden näkemykset sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisesta poikkeavat toisistaan. Kuntalaiset suhtautuvat kunnallispoliitikkoja myönteisemmin julkisen palvelutuotannon kilpailuttamiseen.Palvelujen laatu ja nykyistä laajemmat valinnanmahdollisuudet ovat heille palvelujen varsinaista tuottajatahoa tärkeämpi kysymys.
Myös puolueiden välillä on eroja. Yli kahdeksankymmentä prosenttia kokoomuksen, keskustan, vihreiden ja kristillisdemokraattien kannattajista ja luottamushenkilöistä kannattaa yksityisten palvelutuottajien osallistumista kuntapalvelujen tuottamiseen. Sen sijaan vasemmistoliiton äänestäjistä yksityisten tuottajien osallistumista palvelutuotantoon kannattaa 77 prosenttia, kun taas puolueen luottamushenkilöistä luku on vain 28 prosenttia. Myös sosialidemokraattien kohdalla ero on selkeä (83 % vs. 57 %).
Viranhaltijoiden asema vahvistunut
Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston asema päätöksentekijöinä on sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen johdosta heikentynyt ja viranhaltijoiden vahvistunut. Tätä mieltä ovat kuntien luottamushenkilöt. Viranhaltijoiden korostunut rooli liittyy heidän keskeiseen asemaansa kilpailuttamista koskevan päätöksenteon informaatiolähteenä. Samalla myös lautakuntien asema on vahvistunut.
Tulokset käyvät ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKSin (www.kaks.fi) julkaisemasta tuoreesta tutkimuksesta "Kilpailuttaminen poliittisena päätöksenä.
Kuntapäättäjien näkemyksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnasta yksityisen sektorin tuottajilta". Sen ovat laatineet VTM Sami Fredriksson, VTM Olli Hyvärinen, professori Mikko Mattila (kuvassa) ja VTT Hanna Wass Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitokselta.
Lisätietoja:
professori Mikko Mattila, puh: 09-191 24904, mikko.mattila@helsinki.fi
tutkija Hanna Wass, puh: 09-191 19249, hanna.wass@helsinki.fi

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011






























Kirjoita uusi kommentti