Unto Murto | 29-01-2012

Tämä valtiovarainministeriön kuntaosaston julkisuuteen tahallaan vuodatettu kuntakartta taitaa lentää monissa kunnissa roskakoriin. Karttahan on vanhaa kauraa vuodelta 1972.

Parhaillaan uudistetaan hallitusohjelman mukaisesti myös valtionosuusjärjestelmää. Tärkein osa-alue siinä on erikoissairaanhoidon kustannusten jakaminen oikein peruskuntien ja valtion kanssa.

Tulee kehittää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rahoitusjärjestelmiä vastaamaan kuntarakenteita ja edistämään sairaanhoidon edelleen nousevien kustannusten hallintaa ja vakautta.

On laskettava kuntakohtainen ilmaantuvuus seuraaville sairausryhmille: akuutti aivohalvaus, sydänsairaudet, lonkan nivelrikko ja vakava masennustila. Rahoitusmallissa veli valtio vastaisi kustannuksista näistä sairausryhmistä.

Valtiovarainministeriön kuntaosaston juna taisi nyt mennä pahasti sivuraiteelle.

Kuuden puolueen (sixpack) hallitus ei ole enää yhtä mieltä. Katsotaan, kuinka oikean uuden kuntakartan käy? Kartta julkaistaan helmikuun alussa 2012.

Yhteisvastuun kannattaja | 18-01-2012

Eikös se valtionosuusjärjestelmä ole ihanteellinen tapa kantaa yhteisvastuuta koko Suomesta. Kuinka muuten me voisimme puhua mistään tasa-arvoisesta hyvinvointiyhteiskunnasta ja huolehtia sen ulottumisesta koko maahan. Minun mielestäni vaihtohtoja ei ole. Puhuminen - kuten Häkämies tekee - elämisestä toisten rahoilla ja kuntien keinotekoisesta ylläpitämisestä on ahnetta ahdasmielisyyttä niiltä, joilla menee vähän paremmin kuin toisilla. Kyllä meidän on kannettava yhteisvastuuta koko Suomesta, ei vaan muutamista suurseuduista, joihin kansallisvarallisuus vuosikymmenien kuluessa on kasaantunut. Sitä samaa yhteisvastuutatahan me joudumme nyt jo kantamaan koko Euroopasta taloudellisen kriisin seurauksena. Viimeksi eilen Katainen puhui, ettei Suomi voi olla siitä vastuusta ulkona. Miksi siis Suomen kunnat jätettäisiin yhteisvastuun ulkopuolelle, kun kysymys ei ole talouden kriisistä, vaan kansalaisten oikeudesta hyvinvointipalveluihin.

Ahti Puumalainen | 17-01-2012

Olen Häkämiehen kanssa täysin eri mieltä siitä, miksi suurista valtakeskuksista vähän sivummalla olevat kunnat ovat eniten huolissaan olemassaolostaan. Jos ne jäävät reuna-alueiksi, niiden palveluvarustus ja kansalaisten elämisen edellytykset taantuvat vähän kerrallaan ja perinteinen kaikkien kansalaisten tasaveroinen oikeus hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluihin ja kansalaisoikeuksiin tallataan valtakeskusten väestön jalkoihin. On todella hälyttävää, että Häkämies jälleen kerran nostaa esille "elättäjät ja elätetyt" teeman tarkoittaen valtionosuusjärjestelmää ja verotulojen lievää tasausjärjestelmää, johon koko hyvinvointi-Suomi perustuu; kaikille kansalaisille taataan jotensakin samaa tasoa olevat palvelut turvaamalla kunnille siihen taloudelliset voimavarat, koska valtiovallan toimenpitein hyvinvointipalvelujen tuottaminen on annettu juuri kuntien vastuulle.Siihenhän nykyinen valtionosuusjärjestelmä ( "OSUUS", ei "APU") juuri perustuu. Valtio on tilaaja, ja siitä se osuutensa maksaa. Jos toisin olisi - ja kuten valitettavasti nyt näyttää, suunnanmuutos linjalle "kukin pärjätköön omillaan" on kovassa vauhdissa - merkitsee se suuresti arvostetun hyvinvointiyhteiskunnan ja hyvinvointi-Suomen romuttamista. Miksi ihmeessä, eikö enää ymmärretä, mitä ja keitä varten yhteiskunta on?
Häkämies arvostelee myös kunnanjohtajia kapinakenraaliudesta. Kuntalain perusteella päätökset tehdään esittelystä ja olisi vallan kummallista, jos esittelijät eivät käynnistäisi kunnissaan keskustelua oman kunnan asukkaiden etujen valvonnasta Helsingin huutolaisten esittämien uhkakuvien edessä.Laki myös edellyttää että kuntalaisia on informoitava hyvissä ajoin päätettäväksi tulevista asioista. Tärkeämpää päätettävää yhdelläkään valtuustolla ei liene kuin arvioida runttaamalla muutaman ministerössä istuvan virkamiehen/-naisen voimin valmisteltavaa Suomen itsenäisyyden suurinta yksittäistä kuntalaisten elämään vaikuttavaa päätöstä kunkin kunnan osalta.Mielestäni kunnanjohtaja, joka ei ole tässä asiasa ole hereillä ja jolla ei ole siitä mitään sanottavaa, ei ole tehtäviensä tasalla.
Se voi olla Helsingin valtaeliitille kiusallista, että tarjoillun uudistuksen vaikutuksista tulee erinomaisen asiantuntevaa palautetta, mutta demokratiassa se lienee asianmukaisen päätöksentekoprosessin ensimmäinen päätöksenteolta edellytettävä reunaehto; kansalaisilla ja kunnilla on oikeus vaikuttaa heidän elämäänsä ratkaisevasti vaikuttaviin asioihin.
Kirjoitin jo 1990- luvun lopulla, että ministeriöissä ja eduskunnassa tulisi käynnistää toimenpiteet kunnille asetettujan velvoitteiden osittaisesta purkamisesta ja kansalaisten omavastun uudelleen arvioimisesta. Tällaisten karttapelien rinnalla pidän edelleenkin avainasiana, että kuntien vastuut asetetaan ensin uuteen mietintään, samalla on mietittävä minkä verran palvelutuotantoon tarvitaan ja mistä hankitaan tarvittava rahoitus, ja vasta sitten on aika miettiä, miten jäljelle jäävien tehtävien ja palvelujen tuotannon organisointi toteutetaan. Poliittinen järjestelmä ei kyennyt 1990 luvulla eikä ole kyennyt sen jälkeenkään mitoittamaan taloudellisia resursseja ja poliittisen "HYVÄNTEKEMISEN" tasapainoa. Niin kauan kuin siihen ei päästä, niin kauan ongelmia riittää vaikka koko Suomi liitettäisiin yhdeksi kunnaksi. Hyvinvointi-Suomi on pelastettavissa vain palvelutuotannon menojen ja käytettävissä olevan rahoituksen jatkuvalla pysyvällä tasapainolla. Mittavillakaan kuntaliitoksilla sitä ei saada aikaan.Rahattomuus ja kustannukset kuljeksivat liitoksilla vain taskusta/kunnasta toiseen, mutta siitään resurssit eivät lisäänny.