22.helmikuuta 2012
Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
Luettu 485 kertaa
video esityksestä Valtavirtaa ja toisinajattelua seminaarissa
Kuntien pakkoliitoksia ei tule, vakuutti peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) kuntaväelle tiistaina 24. tammikuuta Kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa Valtavirtaa ja toisinajattelua.
Ministeri painotti, että kevään kuntakierroksilla kyse ei ole muutoinkaan kunnille määrättävistä pakoista.
- Meillä voi olla jatkossa 70 kuntaa tai 336 kuntaa. Tärkeintä on se tapa, jolla me saamme kunnat eri puolilla Suomea toimimaan yhdessä.
Ministeri viestitti, että yksi ja ainoa malli ei meille Suomeen sovi.
- Voidaan ottaa käyttöön sote-alueita, isäntäkuntamalleja, eikä tässä vaiheessa kuntayhtymiäkään voi sulkea pois.
- On äärimmäisen tärkeää, että saamme edistettyä sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksella on tarkoitus puuttua juuri niihin epäkohtiin, joita terveydenhuollossa on.
Ministeri pohti puheenvuorossaan kuntien edellytyksiä saada paremmat palvelut pienemmällä rahalla. Hän rohkaisi kuntaväkeä ottamaan oppia esimerkiksi Kainuun maakuntayhtymän käytännöistä, joissa kahdeksan kunnan resurssien kokoaminen on tuonut laatua ja kustannustehokkuutta sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Guzenina-Richardson peräsi järjenkäyttöä kunnilta kevään kovien talouskeskustelujen alla.
- Nyt tarvitaan notkeutta ja uskallusta uudistaa rakenteita.

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011






























Kirjoita uusi kommentti