Aika ajoin Suomessa keskustellaan kansalaisten sitouttamisesta poliittiseen toimintaan. Kunnallisvaalien alla ehdokkaita haetaan lyhtyjen kanssa ja heitä puhutaan puoliväkisin mukaan talkoisiin.

Monet valtuustoihin valitut kokevat vaalikauden aikana olevansa kumileimasimia, jonon jatkona, voimatta vaikuttaa asioihin muuten kuin vastustamalla sopivissa paikoissa. Kokemuksen palkaksi jää turhautuminen.

Suomen eduskunnassa valiokuntien jäsenet valmistelevat alansa asioita yhdessä. Kansanedustajat osallistuvat kokouksiin kiinnostuksensa mukaan, kuulevat asiantuntijoita ja äänestävät tarvittaessa kiistakohdista. Virkamiesten panos on prosessissa oleellinen, luottamusmiehen tehtäväksi jää luottaa.

Miten luottamusmiehestä ja -naisesta saisi enemmän irti? Miten yksilö kokisi itsensä tärkeäksi rattaaksi isossa koneistossa?

Euroopan parlamentin työskentelytavoissa on yksi esimerkiksi kelpaava piirre. Jokainen meppi saa vuorollaan valmisteluvastuun tietystä asiakokonaisuudesta. Siitä syntyvää asiakirjaa kutsutaan mietinnöksi ja se kantaa kyseisen mepin nimeä.

Otetaan esimerkki: Edustaja Schmidt Euroopan parlamentissa saa sisämarkkinavaliokunnassa tehtäväkseen mietinnön, joka koskee EU:n alueella myytävien mopedien turvallisuutta.

Ensin edustaja Schmidt paneutuu perusteellisesti komission esitykseen ja sen perusteluihin. Tarkoituksena on laatia yhtenäiset laatuvaatimukset, jotta kuka tahansa kuluttaja missä tahansa jäsenmaassa uskaltaa hankkia minkä tahansa asianomaisella laatumerkillä varustetun mopedin.

Seuraavaksi edustaja Schmidtin kimppuun käyvät sekä kuluttajajärjestöt että mopedien maahantuojat ja valmistajat. Oman harkintansa mukaan hän ottaa tai jättää huomiotta lobbareiden esittämät näkökohdat.

Sen sijaan kollegoiden mielipiteitä asiasta hän ei niin vain voikaan sivuuttaa. Poliittisia voimasuhteita punniten Schmidt tekee viisaita kompromisseja vasemmalle ja oikealle, jotta mietintö läpäisisi järkevässä muodossa käsittelyn, ensin valiokunnassa ja sitten istuntosalissa.

Edustaja Schmidtin mietintö, niin kutsuttu mopedidirektiivi, jää ikiajoiksi hänen nimellään parlamentin päätökseksi. Siksi hän haluaa mahdollisimman hyvän lopputuloksen.

Euroopan parlamentin työtapa varmistaa, että jokainen meppi vuorollaan paneutuu erittäin perusteellisesti ainakin omaan asiaansa.
Kotimainen kunnallispoliittinen sovellus olisi esimerkiksi seuraavanlainen:

Kunnan jalkapallokentän pinta on uusittava, mutta niin kuntalaiset, valtuutetut kuin virkamiehetkin ovat perusteellisen erimielisiä siitä, millaiseen lopputulokseen pitää päätyä.

Liikuntalautakunta antaa asian valmistelun valtuutettu Pynnöselle, joka muutaman viikon ahkeroituaan tuo lautakuntaan omaa nimeään kantavan ehdotuksen, jonka taakse hän on valmiiksi neuvotellut enemmistön.

Kun myös valtuuston enemmistö vihdoin hyväksyy Pynnösen esityksen lämmitettävästä kotimaisesta keinonurmesta, valtuutettu Pynnösen nimi piirtyy pitkiksi ajoiksi paikallisen palloiluväen tajuntaan ja Pynnösen uudelleenvalinta valtuustoon on varma.

Europarlaamentikko Lasse Lehtinen

Muut kirjoitukset

Vaivaistalo vai nykyajan suurperhe – vanhustenhoidon akuutteja haasteita Sirpa Kähkönen
Kansalaisetko tasa-arvoisia? Kirjailija Heikki Turunen
Kirjailijan tontti Pirjo Hassinen
Kunnan oma leffateatteri Riikka Ala-Harja
Saari valtameren keskellä Riina Katajavuori
Pitäjästä kappeliksi ja takaisin Kaari Utrio
Sivistyskunta Katri Tapola
Idealismia ja kaurapuuroa, kiitos kirjailija Riikka Pulkkinen
Koulun tuolle puolen? Riku Korhonen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa Martti Mäkelä