Ennakkoluuloja Eipäjoella
Eipäjoelta - E.I. Tuskin
Luettu 1341 kertaa
Ovatko nämä eipäjokelaiset kovin ennakkoluuloista väkeä?
– Eipä kai… ei täällä nyt mitenkään ihmeemmin.
– Minusta kyllä konsulttina näyttää, että täällä on monenlaisia ennakkoluuloja.
– No saattaa jotain tietysti ollakin.
– Kaikista ennakkoluuloista on heti päästävä eroon.
– Täällä elää tosiaan aika vahvana esimerkiksi semmoinen ennakkoluulo tai asenne, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan tasa-arvoisia ja että ihmisten kannattaa yhdessä huolehtia asioistaan.
– Ennakkoluulot joutavat romukoppaan, niiden aika on ohi.
– Itsekin huomaa olevansa aika ennakkoluuloinen. Minulla on semmoinen ennakkoasenne, että ajattelen jollain tapaa hyvää, tai myönteisesti ihmisistä. Ja monesti sen ennakkoluulon varassa on oikeaan osunut.
– Maahanmuuttajia kohtaan täällä on varmasti ennakkoluuloja.
– Niitä kyllä on. Hyvin vahvana on ollut sellainen ennakkoluulo, että kyllä niillä jokin syy on tänne tulla ja että niitä on autettava. Ja että ne voivat tuoda ihan myönteisiä asioita tähän kulttuuriin. Kyllä täällä on toimittu ihan avoimen ennakkoluuloisesti tässä suhteessa.
– Se on aivan hirvittävää, että heitä kohtaan tunnetaan ennakkoluuloja.
– Ja koko tämä Eipäjoen-malli perustuu kyllä ennakkoluuloihin siitä, että ihmisiä voidaan ja pitää auttaa. Ja että kunta, se on pohjimmiltaan jonkinlaista välittämistä ja huolenpitoa.
– Ennakkoluulot ovat kaiken kehityksen este.
– Eipä niitä ilmankaan voi oikein olla. Tai onhan siitä joskus etua, jos aloittaa jonkin asian ihan puhtaalta pöydältä. Mutta yleensä, kun johonkin asiaan rupeaa, niin täytyyhän siitä etukäteen jokin käsitys olla. Aika pahaa jälkeä tulee usein siitäkin, jos ei ole mitään ajatusta siitä, mihin on ryhtymässä.
– Täällä tarvitaan uusia asioita.
– Eipä tässä maassa ole pitkään aikaan mitään muuta hoettukaan kuin uusia asioita ja uusia ajatuksia. Ja sen näköistähän tämä lama nyt onkin, että koko ajan on vain tuotu uutta ja uutta, eikä mitään tehdä kunnolla ja loppuun saakka. Taantuma tai mikä onkin, sehän on juuri uusien ajatusten tulosta. Niistä ei tosiaankaan ole pulaa, mutta liian kanssa niitä kyllä on. Täällä ollaan vielä vanhojen ajatusten varassa ja pärjäillään.
Eipävaaran vihertyvillä rinteillä
kunnansihteeri E.I. Tuskin
Muut kirjoitukset
Eipäjoki nousuun E.I. Tuskin
Eipä ole keinoja E.I.Tuskin
Kovia palkkavaatimuksia E.I. Tuskin
Konkreettisia ratkaisuja vastaan E.I. Tuskin
Murheenlaaksossa E.I. Tuskin
Verot verta tuo E.I. Tuskin
Lisää kuluja ja byrokratiaa! E.I. Tuskin
Muutosvastarinta leviää E. I. Tuskin
Eipäkartanon mallia E. I. Tuskin
Maailmankunta E.I. Tuskin

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011






























Kirjoita uusi kommentti