HALLITSEEKO HALLITUS?
Luettu 3161 kertaa
- Tietovaje Suomen hallituksesta on kammottava. Tämä koskee niin ministereiden työtä ja sen organisointia kuin hallitusta kokonaisuutena, väittää professori Matti Wiberg KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia –kirjassa Hallitseeko hallitus? Hallitusta koskevan olennaisen tiedon tuottamisen ovat hänestä laiminlyöneet yhteiskuntatieteilijät, toimittajat ja korkeimmilla poliittisilla paikoilla toimineet ministerit sekä kansanedustajat. - Hallituspuolueiden ryhmäkurin taakse paenneet ministerit ovat vetäytyneet parlamentaarisen vastuun ulottumattomiin. Hallituspuolueiden kansanedustajat eivät uskalla asettaa ministereitä vastuuseen hallituspuolueiden johdosta tulevan sanktioinnin pelossa. Pelkästään määräajoin vaaleissa mitattava vastuu ei riitä kattavan parlamentaarisen vastuun kantamiseksi. Hallituspuolueidenkin kansanedustajien tulee asettaa ministerit vastuuseen eduskunnan täysistunnoissa ja kyselytunnilla, Wiberg edellyttää. Wibergin mielestä media ei raportoi politiikan olennaisuuksia eikä rohkaise vaihtoehtoisten poliittisten agendojen luomista tai informoi niiden olemassaolosta. Kansalaiset eivät itse ota tarpeeksi selvää politiikasta. Alamaiskulttuuri kukoistaa. Presidentti-instituution suosio, sen suoranainen ihannointi, on seurausta parlamentaarisen eetoksen ylläpitämisen laiminlyönnistä. Kansanedustajien tulee korostaa eduskuntaa ylimpänä valtioelimenä ja pitää huoli siitä, ettei yksikään ministeri tätä hetkeksikään unohda. Eduskunnan pitää entistä pontevammin varjella sitä valtaa, joka sille perustuslain mukaan kuuluu mutta joka tosiasiallisesti on lähinnä kansanedustajien lepsuilun takia hävinnyt sen käsistä. Toteutuuko parlamentarismi, jos itse asiassa hallitus valvoo eduskuntaa eikä eduskunta hallitusta? Ei toteudu, Wiberg väittää. Lisätietoja: Professori Matti Wiberg. asiamies Antti Mykkänen Kunnallisalan kehittämissäätiö – KAKS p. 0400 - 570087
PDF | Julkaisutiedot

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011






























Kirjoita uusi kommentti