NÄISTÄ KUNNAT SÄÄSTÄVÄT
Luettu 2117 kertaa
Tarvitaanko kunnissa säästöjä? Kansalaiset vastaavat kysymykseen myöntävästi. Teesi 'kunnallisiin palveluihin ja hallintoon kohdistettavat säästöt ovat jälleen tarpeellisia, jotta kuntien taloudellinen tilanne paranisi' saa hyväksynnän seitsemältä kymmenestä (71%). Toista mieltä tohtii olla vain joka neljäs (25%). Valtuutetut eivät pane vastaan, vaikka ovatkin hieman varauksellisempia (64%/33%). Edustettavien ja edustajien periaatteellinen samanmielisyys säästötoimien tarpeellisuudesta tarjoaa luontevan lähtökohdan niiden toteuttamiselle (kuvio 1).
Säästötoimien tarpeellisuus allekirjoitetaan nyt huomattavasti laajemmin kuin kertaakaan aiemmin tällä vuosituhannella.
Yksituumaisuus ulottuu myös poliittiselle kentälle. Hieman keskimääräistä useammin säästöjen tarpeellisuutta tähdentävät kokoomuksen kannattajat, epäilevimpiä puolestaan ovat vasemmistoliiton kannattajat
Kaikkein tiukimmin kuntalaiset pitävät kiinni vanhustenhuollosta (93% ei säästäisi lainkaan), terveyskeskuspalveluista (89%), lasten päivähoidosta (89%) ja koulutoimesta (87%). Myös joukkoliikennepalvelut (78%), toimeentulotuki (72%) ovat näin arvioiden luovuttamattomia asioita suurelle enemmistölle. Lähinnä seuraavaksi todetaan ympäristönsuojelu, johon ei kajoaisi lainkaan kuusi kymmenestä (59%) (kuvio 2).
Vähiten tärkeiden menokohteiden osalla ei erotu selvää ykkösasiaa. Sellaisiksi katsotaan kuitenkin ennen muuta kulttuuri (33%), viher- ja virkistysalueiden kunnossapito (37%) ja yrityselämän tukeminen (36%).
Nämä tiedot käyvät ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön TNS –Gallupilla teettämässä Kansalaismielipide ja kunnat –tutkimuksessa. Tutkimus perustuu 1135 henkilöltä 20.03.-29.04.2009 kerättyyn haastatteluaineistoon.
Lisäksi KAKS on kysynyt kaupunkien ja kuntien talousjohtajilta heidän viralliset ja pöytälaatikkosäästölistansa. Säästöjä esitetään kaikilla kunnan toimialoilla, henkilöstössä, toiminnassa, hankinnoissa ja investoinneissa. Lue tästä miten ja kenen vöitä talousjohtajat kiristäisivät.
Lisätietoja: Antti Mykkänen, asiamies, 0400-570087

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011






























Kirjoita uusi kommentti