181 kuntaa nosti tuloveroprosenttiaan
Yli puolet kunnista eli kaikkiaan 181 kuntaa korotti tälle vuodelle tuloveroprosenttiaan. Osa on ehtinyt hilata tuloveroprosenttiaan ylös 2000-luvun aikana useaan otteeseen.
Korottajien kärjessä on Säkylän kunta, joka on nostanut veroprosenttiaan tällä vuosituhannella kaikkiaan seitsemän kertaa: vuodesta 1999 korotus vuoteen 2010 on 3,5 prosenttiyksikköä eli veroprosentti on kohonnut 16,5 prosentista 20:een.
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää on johtanut Säkylää nyt vuoden verran ja hänen mukaansa kuntatalouden tasapainottamiseksi otetaan jatkossa käyttöön muut instrumentit.
– Säkylän yhteisöverotuotot laskivat vuosituhannen alussa tuntuvasti. Tähänastisten korotuskertojen määrää selittää se, että korotukset ovat olleet vuositasolla varovaisia. Nyt on tarkoitus tasapainottaa taloutta käymällä palvelut läpi. Emme romahduta palveluvarustusta, mutta monet palvelumme ovat arvosanaltaan kympin luokkaa. Palvelutasosta on varaa laskea joiltakin osin, Mäenpää selvittää.
Kuusi kertaa 2000-luvun aikana veroprosenttiaan ovat nostaneet Hämeenkyrö, Kauhajoki, Nummi-Pusula ja Pello. Eniten veroprosentti on noussut Kauhajoella, jossa vuonna 1999 prosentti oli 17,00 ja tänä vuonna 21,00.
Vain viisi kuntaa ei ole nostanut tällä vuosituhannella veroprosenttiaan kertaakaan. Tällaisia kuntia ovat Karvia, Kittilä, Kruunupyy, Kumlinge ja Lumparland. Kauimmin veroprosentti on pysynyt muuttumattomana Kittilässä, jossa se ollut vuodesta 1994 lähtien 19,00.

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011





























