5.helmikuuta 2012

Kuntarunosuoni

Luettu 812 kertaa

Vesa Haapala on vantaalainen runoilija, kirjallisuudentutkija ja opettaja. Hän on julkaissut kaksi kokoelmaa runoja: Vantaa (2007) ja Termini (2009). Aikaisemmin Haapala on tehnyt väitöskirjan Edith Södergranin lyriikasta.

 

TOIVON TALKOOT

Kun retoriikan aika on ohi, haluamme sitä minkä näemme. Toivon talkoot! Joka päivä kun sanat ovat tyhjentyneet merkityksestä, on retoriikan aika.

Kaikki kertyy samaan. Liikun punatiilisten talojen varjoissa ja tunnen, että tämä tapahtuu juuri minulle, irtoaminen ja sellainen. Siitä lähtien kun aloin puhella elämäni kanssa on kaikki ollut moitteettomampaa tai ehkä se on vain epävarmuus, jokaiseen ponnistukseen vaadittava aika. Kaupungilla tavataan laitteita, joskin vielä esitetään ihmistä. Puhutaan palveluista. Ne joilla on joustot liikkuvat ketterämmin. Osinkotulo on epäilemättä tärkeämpää kuin toimeentulo. Koneiden yksivakaisuus. Se ei miellytä minua, kun on kyse elimistä. Palvellaan esineitä, annetaan niellä kaikki. Asiakkuus, asiakasomistajuus, asiakas. Epäilemättä kansa huumataan, jotta sähkön, kaasun ja metallin suhteen olisi rennompaa. On enää yhteisöllinen haave puheluiden mekaniikasta. Se toteutuu kun maailmalle luodaan irtiotto säädetyistä pyöristä. Rajoituksia on rikollista ottaa vastaan.

Muutamat kirjailijakuvat huvittavat minua. Isot pahviset kasvot Prismassa banaanien lähistöllä. Muistuttavat nekin, että mielikuvitus on kuollut. Tapojen kannalta ei ole valittamista. Otan halvimpia omenoita ja tunnen elämäni, kun painelen polkimia ja kääntelen vipuja. Ihmisten elämä ja tappaminen ovat kortilla. Horisontin tuolla puolen ja nurkan tällä puolen. Aivan kuin tämä todellisuus ei olisi yhtä todellinen kuin nuhakuume. Ainutkertaisuus. Vaikka se puuttuu, se kuuluu minulle.

Hautajaisiin on viikko aikaa, mutta Vantaalla sitä ei huomaa. Eno varasti meille suklaapatukat Centrumista ja kun äiti yritti palauttaa ne, ei antanut periksi vaan väitti ostaneensa. Joskus tarvitaan paniikki, jotta arvo ei olisi lyömätön. Rikkaus tulee palveluina, sitä tässä yritän. Harvoin löytää puhelu lumiseen autoon Jumbon parkkipaikalle, joskin pidän tavasta jolla myyjät turhaan soittelevat. Yhtenäisen historian luominen näin monimuotoiselle ihmisjoukolle jatkuvalla tuomitsemisella? Jälkeenpäin voin pyyhkiä liidun käsistä ja todeta, että kaikki opettaminen on loppunut. Asiakkuus on ainut nappi jota painaa, kun lähtö tulee.

Kaksi tulevaisuutta, joista valitsen huonomman. Aiheita riittää, työ maittaa. Minä kukin tässä ympärillä, kolme lasta. Valehtelen, etten muista mitään heidän lapsuudestaan ja vielä vähemmän omastani. Ne olivat kaikki onnellisia, oli maidon tuoksu, mutta kirjailijuus kuuluu nyt kaareen. Soitan sen ihmisille kuin väläyttäisin järjettömiä linkkejä. Berliini, Helsinki, onko se nyt niin? On mahdotonta sanoa, minkä arvoinen tulevaisuuteni on. Osittain kuljetan tätä tunnelia taskussani, osittain pidän sen päätä kuin ihmistä.

Muut runot

Vesa Haapala: Vantaa
Miki Liukkonen: Intro
Henriikka Tavi: Vehkalahti
Karri Kokko: Runoilijan reitti
Aura Nurmi: Tämä ei ole velallisen anteeksipyyntö
Valde Aho: Tornion kesätorilla
Juho Nieminen: Illalla kaupunkiin
Miia Toivio: Esipuhet
Vesa Haapala: Oodi Honkkarille
Miki Liukkonen: Intro
Henriikka Tavi: Pohjapiirrustusfragmentti
Karri Kokko: Puheenaiheita
Aura Nurmi: Tampere
Valde Aho: Vesisaaressa
Juho Nieminen: Kulinaristisia merkkihetkiä Lappeenrannan historiassa
Miia Toivio: Santavuori
Aura Nurmi: Lupaus (1939-2009)
Miki Liukkonen: Yleiskuva
Henriikka Tavi: Lastu
Karri Kokko: Kolme muistinpanoa
Aura Nurmi: Sunnuntaimessu
Valde Aho: Aamutunturissa
Juho Nieminen: Kuutostieilmiö
Miia Toivio: Juuret
Vesa Haapala: Asunto Vantaalla
Miki Liukkonen: Yleiskuva
Karri Kokko: Mitä uutta
Aura Nurmi: Minulla on syyni sallia miehille heikkoutta
Valde Aho: Saanan rinteellä
Juho Nieminen: Jos-päiväkirja, osa1
Miia Toivio: Viljelijät
Vesa Haapala: Krakanoja
Miki Liukkonen: Ferveur
Henriikka Tavi: Kuntaruno
Karri Kokko: Talvinen tarina
Aura Nurmi: Valkeus syyllistää varkain
Valde Aho: Tornionjoen syksyä
Juho Nieminen: Suomi on Lappeenrannan Joutseno
Miia Toivio: Muistokirijootus
Vesa Haapala: Toivon talkoot
Miki Liukkonen: Kevään merkit Oulussa
Henriikka Tavi: Ylipormestarin asukasilta Kannelmäen asukkaille
Karri Kokko: Näin meidän kesken
Aura Nurmi: ALORS VAAN JANIS XD
Juho Nieminen: Pienten ikäluokkien tekijät
Miia Toivio: Hesa
Vesa Haapala: VANTAALAINEN ELEGIA
Miki Liukkonen: Carne trémula
Karri Kokko: Kolme omakuvaa
Aura Nurmi: Kartta
Miia Toivio: Lahna
Juho Nieminen: Ahvenlampi