Yrittäjämeininkiä kuntiin
Luettu 1294 kertaa
Korostetaanko kunnissa liikaa johtosäännön mukaista oikein tekemistä, riippumatta siitä tehdäänkö asiakkaan kannalta ”oikeita” asioita. Miten sisäinen yrittäjyys ja innovaatiotoiminta voivat parantaa kuntien terveyspalveluita?
Muun muassa näitä asioita tutkitaan juuri käynnistyneessä Turun kauppakorkeakoulun tutkimuksessa: ”Innovaatiojohtaminen terveyspalveluissa”.
Tutkimus tehdään: Salon sosiaali- ja terveystoimessa, Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, Härkätien kuntayhtymässä ja Lääkäriasema Pulssissa. Tutkimushankeen johtajana on professori Jarna Heinonen. Hanke valmistuu vuoden 2011 lopulla.
Kunnallisalan kehittämissäätiö ja TEKES rahoittavat tutkimusta.
Sisäinen yritystoiminta kuntatyössä on ennakkoluulotonta tekemistä, omien työtehtävien kyseenalaistamista sekä asiakkaan saaman hyödyn ja lisäarvon korostamista.
Tutkimushankkeessa analysoidaan yrittäjämäistä ja innovatiivista toimintaa edistäviä ja estäviä tekijöitä terveyspalveluissa. Hankkeessa selvitetään myös kuinka työyhteisössä voidaan luoda suotuisat toimintaedellytykset innovatiiviselle ja yrittäjämäiselle toiminnalle – eli muutokselle.
Hankkeessa toteutetaan myös yrittäjämäistä ja innovatiivista toimintaa tarkasteleva alku- ja loppumittaus, minkä avulla arvioidaan onko hankkeella ollut merkitystä kohdeyksiköiden toimintaan.
Tutkimushankkeeseen kytketään myös kansainvälistä tutkimusyhteistyötä.
Lisätietoja:
professori Jarna Heinonen, 050-563 1713, www.tse.fi/entre
tutkimusasiamies Veli Pelkonen, 040 815 527, www.kaks.fi

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011






























Kirjoita uusi kommentti