Kädenvääntö kuntapalveluiden ulkoistamisesta, yksityistämisestä ja markkinoistumisesta on saanut tänä keväänä uusia sytykkeitä painavasta tutkimustiedosta. Harvoin tutkimus osuu niin ajan hermoon kuin Johanna Kallon väitöstutkimus kuntien hyvinvointipalveluista ja kansalaismielipiteestä. Samalla kun kuntien valtuustoissa jatketaan pitkää ja raskasta vääntöä hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta, kuntapäättäjien kannattaa etsiä käsiinsä Johanna Kallion väitöskirja.

Kallio väitteli helmikuun alussa Turun yliopiston sosiaalipolitiikan oppiaineesta. Väitöstutkimus Hyvinvointipalvelujärjestelmän muutos ja suomalaisten mielipiteet 1996–2006 pohjautuu laajoihin kyselyaineistoihin sekä 1990- että 2000-luvulla. Mukana tutkimuksessa ovat KAKSin keskeiset ilmapuntari-tutkimusaineistot.

Erityisesti Kallion tutkimuksessa keskitytään kansalaisten asenteisiin yksityisen ja julkisen sektorin välisestä työnjaosta hyvinvointipalveluissa.

Mitä laajoista aineistoista on käynyt ilmi? Johanna Kallion mukaan varmuudella ainakin se, että kansalaiset suhtautuvat kriittisesti jo tähän mennessä tehtyihin muutoksiin.

– Kansalaiset osoittivat olevansa huolissaan kuntien päätöksistä siirtää palveluita markkinoiden tuotettavaksi ja aivan erityisesti huolestumista herätti kunnallisten vanhuspalveluiden riittävyys, Kallio selvittää.

Johanna Kallion mukaan tutkimus osoittaa, että kansalaiset kaikissa eri väestöryhmissä liputtavat julkisten hyvinvointipalveluiden puolesta. Tämä näkyi myös ylimpien tuloluokkien ja korkeasti koulutettujen kansalaisten kohdalla.

– Kun kansalaisilta kysyttiin palveluiden uudistamisesta, eniten kannatusta näyttivät saavan sellaiset vaihtoehdot, jotka eivät merkittävästi muuttaisi nykyistä järjestelmää. Kunnallinen hyvinvointipalvelujärjestelmä on kansalaisten mukaan puolustamisen arvoinen ja jos tämän tutkimusaineiston perusteella kuntalaiset saisivat ratkaista, kunnat tuottaisivat jatkossakin palvelunsa valtaosin itse, Kallio kiteyttää.

Hyvinvointipalveluiden kehitystrendi on ollut kuitenkin toisensuuntainen. Kallion tutkimuksesta käy ilmi, että esimerkiksi sosiaalipalveluiden kohdalla yksityisten tuottajien määrä liki kaksinkertaistui vuosikymmenessä. Kun vuonna 1996 yksityisiä palvelutuottajia oli 1 800, vuonna 2006 heitä oli jo 3 500.

Kunnat pakkotilanteessa?

Johanna Kallion mukaan palvelujärjestelmän institutionaalinen kehitys ja harjoitettu politiikka ovat kulkeneet koko tutkimuksen kattaman ajanjakson eri suuntaan kuin kansalaismielipide.

– Kunnat ovat karsineet palvelujärjestelmäänsä ja tehtäviä on siirretty yksityisille toimijoille. Päättäjien on pitänyt samalla löytää perustelut kansalaismielipiteen sivuuttamiselle. Perusteluissa on korostettu vastuullisuutta, välttämättömyyttä sekä pyrkimystä säilyttää hyvinvointivaltio. On painotettu, että vaihtoehtoja ei ole, eivätkä kansalaiset tunne riittävästi kuntien taloustilannetta ja haasteita voidakseen arvioida tilannetta.

Johanna Kallion mukaan vaihtoehdottomuuspuhe ei ole kuitenkaan vaikuttanut kansalaismielipiteeseen. Hyvinvointivaltion uusi karsinnan politiikka, ideologinen suunnanmuutos ja uudelleenmuotoilu eivät ole merkinneet julkisen palvelujärjestelmän kannatuksen heikentymistä.

Erityisen mielenkiintoiseksi Johanna Kallion tutkimuksen tekee sukellus kuntien institutionaaliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen kontekstiin. Kallio ei tyytynyt katsomaan kuntakenttää yhdenmukaisena harmaana mattona, vaan tarkasteli tutkimusaineistoaan myös kuntien poliittisten voimasuhteiden kautta.

– Oli selkeästi nähtävissä, että oikeistoenemmistöisissä kunnissa oltiin suopeampia palveluiden markkinoistamiselle. Myös vanhuspalvelut arvioitiin usein näissä kunnissa riittäviksi.

Kallio onnistui kaivamaan esille myös kuntajohtajien ja kansalaisten välisen näkemyseron: kuntajohtajat asennoituivat kuntalaisia kielteisemmin laajaan kunnalliseen palveluvastuuseen.

– Tavallaan tuloksissa yllätti eniten se, että suuria yllätyksiä ei tullutkaan. Se keskustelu, jota on käyty viimeisen vuosikymmenen ajan mediassa, näkyy varsin hyvin tutkimustuloksissakin. Tietysti voidaan kysyä, missä määrin media muovaa kansalaismielipidettä, mutta tutkimusaineistoni valossa on ilmeistä, että kansalaiset kokevat pelkoa hyvinvointipalveluiden markkinoistamisen edessä, vaikka päättäjät vakuuttavat, ettei vaihtoehtoja ole.

Johanna Kallio muistuttaa, että suomalaiset eivät ole liputtaneet julkisten hyvinvointipalveluidensa puolesta yksin. Sama vääntö päättäjien ja kansalaisten näkemyserojen välillä on ollut nähtävissä useissa kehittyneissä eurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa. Kallion mukaan Suomen tilanne on muihin maihin verrattuna kuitenkin erilainen juuri siksi, että päättäjämme eivät ole antautuneet kansalaisten kanssa edes keskusteluun vaihtoehdoista.

Johanna Kallio kertoo tutkimusaiheen olleen niin antoisa, että edelleenkin hän pysyttelee samassa aihepiirissä. Nyt näkökulma on kääntynyt sosiaalialan työntekijöiden äänen kuulumiseen tai kuulumattomuuteen hyvinvointipalveluiden suuressa muutoksessa.

Johanna Kallio: Hyvinvointipalvelujärjestelmän muutos ja suomalaisten mielipiteet 1996–2006.
Helsinki, Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 108, 2010.
Väitöstutkimusta on rahoittanut Kaks.