Vuonna 2014 kuntien lainaa 19 miljardia
Kuntien lainakannan arvioidaan kasvavan kohisten. Valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton laatiman Peruspalveluohjelman (PPO) mukaan tänä vuonna kuntien ja kuntayhtymien lainakanta kohoaa jo 12,57 miljardiin euroon, ensi vuonna 14,02 miljardiin ja vuonna 2014 lainakanta olisi jo 19,42 miljardia.
Vuosituhannen alussa lainaa kunnilla ja kuntayhtymillä oli 4,03 miljardia euroa. Viidessätoista vuodessa lainakanta olisi siis viisinkertaistumassa. Tästä vuodesta eteenpäin velkaa kertyisi vuosittain 1,5–1,8 miljardia euroa lisää, ja lainakannan kasvu vaihtelisi vuosittain 10–13 prosentin haarukassa.
Hurjia lukuja. Tähänkö kuntien pitää sopeutua, Juvan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen?
– Tällainen velkaantuminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista kuntien kannalta. Korkoriski kasvaisi kohtuuttomaksi. Oletan, että ennuste lähtee siitä, että lainakannan kehitys on tällainen, ellei mitään tehdä.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
– Valtion on tietenkin tunnettava vastuunsa kuntataloudesta, mutta kuntienkin on käytävä investointitarpeensa tarkoin läpi. Toisaalta, onko kuntien taseissa sellaista omaisuutta, jota voitaisiin realisoida, jos velkaantuminen välttämättömien palveluinvestointien takia olisi näin suurta?
Laukkanen sanoo kuuluvansa siihen kuoroon, jonka mukaan kuntien pitäisi pystyä parantamaan tuottavuuskehitystään.
– Kuntasektorin moitteeksi on sanottava, että tuottavuus on parhaiten edistynyt pakon edessä. Tuottavuushypyt eivät näytä onnistuvan, kun kansantaloudella menee hyvin.
Juvalla lainaa on 1 300 euroa asukasta kohden, mikä on alle kuntien keskiarvon.
– Ja siitä lähdemme, että velka ei juuri kasva. On joitakin investointeja, jotka on pakko jaksottaa velalla, mutta valtaosin pystymme mitoittamaan investoinnit poistotasoon.

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011





























