Luettu 16966 kertaa
Kilpailutuksen näkyvät ja näkymättömät kustannukset
Tavoitteena on, että ulkoistamis- tai ostopäätösten pohjana olisivat kaikki relevantit kustannukset. Käytännössä vain osa kustannuksista on näkyviä
ja luettavissa päätösasiakirjoista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kustannuksia, jotka jäävät näkymättömiksi tehtäessä em. päätöksiä.
Näkymättömät kustannukset saattavat johtaa virheellisiin ratkaisuihin, joiden seurauksia on vaikea korjata. Ei riitä, että tiedetään ostettavan
palvelun hinta; on myös tiedettävä päätöksen moninaiset vaikutukset asiakkaalle, omalle organisaatiolle ja muille taloudellisille toimijoille.
Tämän tutkimushankkeen johtajana ja yhtenä kirjoittajana on toiminut professori Pentti Meklin Tampereen yliopistosta.
ISBN: ISBN 978-952-5514-95-7 (PDF)
Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute

Palvelujen kolme vaihtoehtoa puntarissa
Pääkirjoitus
02.09.2010
Antti Mykkänen
Murheenlaaksossa
Eipäjoelta
02.09.2010
E.I. Tuskin
Saari valtameren keskellä
Puumerkki
02.09.2010
Riina Katajavuori
Kuuluvatko makeisautomaatit koulujen käytäville?
Osallistu keskusteluun
02.09.2010
Kuntajohtamisen puutteet paljastuvat taantumassa.
- tutkimustiivistelmä 'Tutkimus kuntien johtamisen nykytilasta 2009'
- maakunnittaiset tulokset
- vastaajien mielipiteitä
Aluetutkimushanke päätökseen, osallistu keskusteluun.
Kansalaismielipiteellä ei vaikutuksia.
Professori Pekka Kettunen: Kuntatutkimuksen voimavarat -selvitys.
Kuntakuvakilpailu on päättynyt.
Käy katsomassa voittajakuvat.
Uusia kuntarunoja ei enää julkaista.
Käy lukemassa aiemmin julkaistuja runoja.























Tilaa uutiskirje!