KAKS osallistuu yliopistojen pääomittamiseen
Luettu 1615 kertaa
Kunnallisalan kehittämissäätiö - KAKS osallistuu yliopistojen pääomittamiseen yhteensä n. 200.000 eurolla, joka valtion kertoimen myötä merkitsee vajaan 700.000 euron pottia yliopistoille.
Säätiön hallitus päätti kohdentaa rahoitusta seuraaville yliopistoille: Helsingin yliopisto (30.000 €), Itä-Suomen yliopisto (20.000 €), Jyväskylän yliopisto (25.000 €), Lapin yliopisto (15.000 €), Lappeenrannan teknillinen yliopisto (15.000 €),Oulun yliopisto (20.000 €), Tampereen yliopisto (30.000 €), Turun yliopisto (25.000 €) ja Vaasan yliopisto (15.000 €).
Kuntatutkimukseen käytetään suhteessa kuntien toiminnan määrään ja vaikuttavuuteen nähden Suomessa vähän voimavaroja, alle prosentti kunnissa kiertävästä rahasta. Päätöksellään Kunnallisalan kehittämissäätiö korostaa kuntia palvelevan tutkimuksen tärkeyttä maamme yliopistoissa.
Säätiö toivoo, että yliopistot lisäävät kuntia ja niiden järjestämisvastuulla olevien palvelujen tutkimusta.
20 –vuotias Kunnallisalan kehittämissäätiö on toimintansa aikana ollut rahoittamassa lähes kaikissa Suomen yliopistoissa tehtyä tutkimusta. Säätiön säännöt mahdollistavat yliopistojen pääomittamisen.
Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087

Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute
- JUURI NYT: Valtavirtaa ja toisinajattelua - seminaari 2012
25.1.2012 - Maria Guzenina-Richardson: Ei pakkoliitoksia - kuntia voi olla 70 tai 336
25.1.2012 - KAKS jakoi apurahoja ja tutkimustukea 7.12.
8.12.2011 - Asutko kuolevassa kunnassa? SK:n kuntakartta näyttää hyötyjät ja häviäjät
28.9.2011 - KAKS: Peruspalvelujen järjestäminen maakunnallisesti saa kannatusta – eniten tukea kokoomuslaisilta
21.9.2011 - KAKS: Kuntien pakkoliitokset hyväksyisi reilu kolmannes suomalaisista
20.9.2011 - KAKS: Yli puolet suomalaisista vastustaa oman kunnan liittämistä naapurikuntaan
20.9.2011 - Tutkimus paljastaa: Byrokratia karkottaa apua tarvitsevat köyhät
29.8.2011 - VATT: Kuntarakenne paikkatieto -näkökulmasta
2.8.2011 - Uusi hallitusohjelma
27.6.2011

Déjà vu ja onnea Arto
Pääkirjoitus
23.11.2011
Antti Mykkänen
Kylät on pakko huomioida uudessa kuntalaissa
Puumerkki
23.11.2011
Martti Mäkelä
Maailmankunta
Eipäjoelta
23.11.2011
E.I. Tuskin
Vaalit menivät – köyhät unohtuivat?
Osallistu keskusteluun
23.11.2011






























Kirjoita uusi kommentti