Keskittämisellä miljoonien säästöt
Kari Kauppinen | Luettu 1689 kertaa

Koko maassa kunnat voisivat säästää lääkemenoissaan jopa sata miljoonaa euroa vuodessa keskittämällä lääkehankinnat Etelä-Savon mallin mukaan.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin apteekin apteekkari Jouni Asikainen on tyytyväinen.
– On mukavaa tehdä tutkimus, jolla voi osoittaa, että tekemämme keskittäminen on oiva konsti lääkemenojen hillitsemiseen.
Myös alueen kuntapäättäjät ovat vakuuttuneet Asikaisen tutkimuksesta: kasvavista lääkemenoista saadaan keskittämällä säästettyä rahaa muuhun käyttöön.
Aiemmin ei ole selvitetty lääkehuoltopalvelujen keskittämisen kustannusvaikutuksia. Nyt Etelä-Savossa on ryhdytty toimeen. Lähes kaikki sairaanhoitopiirin yksiköt, kuten sairaalat, terveyskeskukset ja vanhainkodit, ovat mukana keskitetyssä lääkehankintajärjestelmässä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääketilaukset ja jakelu hoidetaan yhdestä paikasta, Mikkelin keskussairaalassa toimivasta sairaanhoitopiirin apteekista.
Sairaanhoitopiirin lääkemenosäästöiksi Asikainen arvioi viime, tänä ja ensi vuonna reilun miljoonan vuodessa. Kokonaissäästöt vuodesta 2001 kasvavatkin ensi vuonna jo yhdeksään miljoonaan euroon. Raha on suoraa säästöä kunnille. Esimerkiksi sairaanhoitopiirin suurimmalle rahoittajalle Mikkelin kaupungille jää summasta yli puolet käytettäväksi muuhun toimintaan.
Lääkemenojen säästö onkin yksi keino parantaa kuntataloutta. Esimerkiksi Mikkelin talous on ollut tiukka – jopa huono – vuosikausia, ja erityisesti sosiaali- ja terveysmenot rasittavat Mikkelissä kuntataloutta. Kaikkialla muuallakin tämä sektori vie suurimman osan kunnan tuloista.
Koko maassa säästöt olisivat Asikaisen arvion mukaan jopa sata miljoonaa euroa vuositasolla, jos kaikki lääkehankinnat tehtäisiin keskitetysti.
Asikainen on laskenut säästöennusteet siten, että hän on arvioinut valtakunnallisesti toteutuneiden lääkemenojen kasvun suhteessa väestöön, ja siirtänyt mallin Etelä-Savoon alueen väestöön suhteutettuna.
Tehty työ on herättänyt kiinnostusta myös muualla kuin Etelä-Savossa. Hänen tutkimuksensa on toimitettu kaikkiin sairaanhoitopiireihin ja kyselyjä on tullut eri puolilta.
Toiminnallisia etuja rahansäästön lisäksi
Keskittämisellä on Etelä-Savossa havaittu rahansäästön lisäksi myös muita etuja, kuten työmäärän väheneminen, sairaanhoitopiirin apteekin muuttuminen koko alueen alan informaatiokeskukseksi, potilasturvallisuuden paraneminen ja lääkehävikin pieneneminen.
– Meiltä voi kysyä mitä tahansa ja esimerkiksi alueen terveyskeskuksista voi aina soittaa meille, Jouni Asikainen sanoo.
Eikö sitten voisi suoraan kysyä lääkkeiden toimittajilta?
– Tukkuliikkeet eivät toimi neuvojina; ne vain toimittavat lääkkeitä.
– Meillä on kokemusta erilaisista lääkkeistä, sillä erikoissairaanhoidossa kohtaamme jatkuvasti erilaisia tapauksia, Asikainen jatkaa suuren yksikön etujen luettelointia.
Aikaa säästyy myös henkilökunnalta, kun lääkkeitä käsiteltäessä ei tarvitse koko ajan miettiä, vaan tarvittaessa voi kysyä yhdestä sovitusta pisteestä neuvoa. Samalla potilasturvallisuus paranee, kun kaikista yksiköistä löytyy aina samat lääkkeet. Jos sairaalassa hoito aloitetaan tietyllä lääkkeellä, samaa löytyy varmasti esimerkiksi terveyskeskuksesta, vuodeosastolta ja vanhainkodilta. Virheiden riski pienenee. Pieniin yksiköihin ei jää lääkkeitä vanhenemaan.
– Jos pieni yksikkö tilaa lääkkeensä itsenäisesti, se voi joutua ottamaan yhtä lääkettä tuhannen kappaleen erän, vaikka sitä tarvitaan vain 200 kappaletta. Jos loppuja ei tarvita, ne jäävät vanhenemaan. Meiltä saa juuri sen määrän, mitä tarvitsee ja myöhemmin voi tilata lisää.
Aikaa säästyy myös kilpailutuksessa, jonka sairaanhoitopiirin apteekki tekee keskitetysti. Jos kokematon kilpailuttaja tekee työn, tarjouksen laatimiseen,vertailuun ja muuhun käsittelyyn menee herkästi kuukausien työpanos.
– Minultakin menee muutama viikko, päivät ja yöt, tarjousten vertailuihin ja käsittelyyn, kokenut Asikainen heittää.
Rahaa säästyy myös, kun ei tarvitse rakentaa kalliita puhdastiloja lääkkeiden, esimerkiksi syövän hoidossa käytettävien sytostaattien, valmistamiseen ”vieri viereen” pitkin maakuntaa. Nyt tällaiset puhdastilat ovat Mikkelin keskussairaalan viime vuonna valmistuneessa osassa.
Isot lääke-erät, suuret alennukset
Lääkkeitä toimittavat yritykset ovat kiinnostuneita sairaanhoitopiirien kokoisista tilaajista. Ne antavat suuria tarjouksia tämän kokoluokan tilaajalle. Samalla yritys saa hyvän sopimuskumppanin, joka ostaa paljon lääkkeitä. Käytännössä pienen terveyskeskuksen lääketilaus ei juurikaan tuota alennusta. Hinta katsotaan listasta, eikä tinkimisvaraa juuri ole.
Isot alennusprosentit sairaanhoitopiirien kaltaisille toimijoille ovat bisnestä tekeville lääkefirmoille hyödyllisiä myös lääkkeiden kuluttajamyynnissä.
– Kun potilaalle on sairaalassa aloitettu lääkitys, hän jatkaa usein samalla lääkityksellä kotiin päästyään ja ostaa lääkkeet kuluttajille tarkoitetusta avoapteekista, Jouni Asikainen sanoo.
Avoapteekkien lääkkeet tuottavat valmistajille yksikköä kohden suurostajia enemmän, sillä siellä lääkkeen yksikköhinta on korkeampi.
Pelko muuttui tyytyväisyydeksi
Lääkehankintojen keskittäminen toteutettiin Etelä-Savossa vuosina 2001–2007. Keskittämisoperaatiossa ei irtisanottu ketään, vaan kaikki paitsi eläkkeelle jääneet vaihtoivat työpaikkansa Mikkelin keskussairaalaan. Eläköityneiden tilalle ei palkattu uusia, joten siltä osin kunnissa tuli säästöä.
Keskittämistä kohtaan oli aluksi epäilyjä, mutta ne ovat vaimentuneet lähes kokonaan. Osan työmatka kasvoi 40–50 kilometriä. Yksittäisissä terveyskeskuksissa oli myös pelko siitä, että farmaseuttinen osaaminen katoaa, tai paikallinen apteekki surkastuu.
Mutta kiitosta on jo alkanut tulla.
– Nyt on olemassa yksi selkeä kontakti, josta saa varmasti apua ja lisäselvyyttä ongelmissa. Tarvittaessa voi tehdä päivittäin lääketilaukset, annettu palaute kuuluu.
Asikainen vakuuttaa, että kauimpana olevaan sairaanhoitopiirin pisteeseen Puumalaan 80 kilometrin päähän lääkettä saadaan tarvittaessa tunnissa.
Jos pieni yksikkö tilaa lääkkeensä itsenäisesti, se voi joutua ottamaan yhtä lääkettä tuhannen kappaleen erän, vaikka sitä tarvitaan vain 200 kappaletta.
Laboratoriopalveluiden keskittäminen onnistui
Keskittämisestä on Itä-Suomessa hyviä kokemuksia. Valtaosa neljän itäsuomalaisen sairaanhoitopiirin laboratorioista yhdistettiin puolitoista vuotta sitten liikelaitoskuntayhtymäksi.
Reilussa vuodessa kaikki tavoitteet ovat Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymän (ISLAB) toimitusjohtajan, johtava ylilääkäri Kari Punnosen mukaan toteutuneet. Tavoitteet olivat rahansäästö, palvelujen turvaaminen alueen paras asiantuntemus kaikkiin yksiköihin.
Laboratoriopalveluita ei luonnollisesti käytännön syistä keskitetty yhteen paikkaan vaan eri yksiköistä muodostettiin samaan liikelaitokseen kuuluvat yksiköt. Vaikutukset ovat kuitenkin samat kuin keskittämisellä eli esimerkiksi hankinnat tehdään suurostoina, ei erikseen. Juuri tämä on tuonut paljon säästöjä.
Myös henkilöstöä on helpompi houkutella suureen yritykseen kuin yksittäiseen laboratorioon. Kaikkien eri ihmisten osaaminen on tullut kaikkien käyttöön.
Valmiita tutkimusaiheita opiskelijoille
Apteekkari Jouni Asikainen esittää tutkimuksessaan lääkehuoltopalvelujen keskittämisestä lisää tutkimusaiheita. Hän sanoo, että jatkotutkimusaiheet sopivat gradujen ja väitöskirjojen aiheiksi.
Asikaisen mielestä nykyisen tutkimuksen voisi laajentaa koskemaan useampaa sairaanhoitopiiriä, ellei koko maata.
– Jos tutkimuksen myötä saataisiin tietoa kilpailutukseen liittyvistä kustannuksista, tarjouskierrosten laajuudesta ja sopimusajasta, voitaisiin selvittää syitä, jotka rajoittavat siirtymistä keskitettyyn alueelliseen lääkehuoltoon, Asikainen selvittää.
Asikainen sanoo, että kilpailutusprosessiin kuluvat työtunnit ja niiden kustannukset pitäisi tutkia. Tämä auttaisi näkemään, mitä eroja on, kun jokin yksikkö tekee kilpailutuksen yksin tai se tehdään keskitetysti.
Lisäksi pitäisi myös selvittää, mitkä lääkkeet eri ikäryhmissä kasvavat.
– Tällöin voitaisiin nähdä, mikä on todennäköisyys sairastua eri tauteihin ja ennakoida lääkkeiden tarvetta, kehittää hoitomuotoja. Yhteiskunta pystyisi varautumaan taloudellisesti, mitä sairauksia eri ikäryhmissä tarvitsee todennäköisesti hoitaa.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin apteekki:
• toimii Mikkelin keskussairaalassa
• hoitaa lähes koko sairaanhoitopiirin sairaaloiden, terveyskeskusten ja
vanhainkotien lääkehuollon
• toimii farmasian opetusapteekkina sekä erikoistumispaikkana
(vuosittain neljä opiskelijaa)
• parikymmentä työntekijää
• viime vuonna 156 000 osastotoimitusta (voi sisältää useita lääkkeitä
ja niiden määriä); määrä sisältää 6 000 sytostaatti-laimennosta ja
reilut 2 000 muuta omavalmistetta
• toimii sairaanhoitopiirin lääkeinformaatiokeskuksena.
Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute

Palvelujen kolme vaihtoehtoa puntarissa
Pääkirjoitus
02.09.2010
Antti Mykkänen
Murheenlaaksossa
Eipäjoelta
02.09.2010
E.I. Tuskin
Saari valtameren keskellä
Puumerkki
02.09.2010
Riina Katajavuori
Kuuluvatko makeisautomaatit koulujen käytäville?
Osallistu keskusteluun
02.09.2010
Kuntajohtamisen puutteet paljastuvat taantumassa.
- tutkimustiivistelmä 'Tutkimus kuntien johtamisen nykytilasta 2009'
- maakunnittaiset tulokset
- vastaajien mielipiteitä
Aluetutkimushanke päätökseen, osallistu keskusteluun.
Kansalaismielipiteellä ei vaikutuksia.
Professori Pekka Kettunen: Kuntatutkimuksen voimavarat -selvitys.
Kuntakuvakilpailu on päättynyt.
Käy katsomassa voittajakuvat.
Uusia kuntarunoja ei enää julkaista.
Käy lukemassa aiemmin julkaistuja runoja.























Tilaa uutiskirje!
Kirjoita uusi kommentti