Ei varaa harjoittelukierroksiin. Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) painottaa eheän yhdyskuntarakenteen merkitystä, jotta 
välttyisimme kalliilta virheratkaisuilta kansalaisten, kuntien ja 
kansantalouden kannalta. Suurennuslasin alle ministeri asettaa 
pääkaupunkiseudun sekä muut suuret kaupunkiseudut.

Moni on ehtinyt yllättyä asuntoministeri Jan Vapaavuoren kannanotoista kaupan suuryksiköiden sijoittumiseen. Kokoomuksesta ei noussutkaan asuntoministeriksi ”joo-mies”, joka päästäisi kaupan väen piirtämään maankäytön linjaukset haluamallaan tavalla.

Ministeri on sanonut ”ei” yhdyskuntarakennetta hajottaville kaupan suurhankkeille. Hän on puolustanut kaupunkikeskustoja ja lähipalveluja, puhunut metropolialueen ja muiden suurten kaupunkiseutujen kuntien yhteistyön ja kuntaliitosten tärkeydestä. Ja hankkinut samalla ”metropolimiehen” maineen.

Jan Vapaavuori myöntää, että paneutuminen maankäytön ja asumisen kysymyksiin on tuonut mukanaan varovaisuutta.

– Virheitä tehdään kaikilla elämänalueilla, mutta näin perustavanlaatuisissa ratkaisuissa kuin maankäytön ja rakentamisen ratkaisut ovat, virheisiin ei olisi varaa. Usein valitetaan, että kaavoitus kestää kauan, mutta toteutetun kaavan vaikutukset vasta kauan kestävätkin. Virheratkaisujen kanssa joudutaan elämään vuosikymmeniä ja niiden korjaaminen on erittäin kallista. Pahinta on, että kaikkia virheitä ei voida korjata rahallakaan.

Ongelmana kaupungin ja maaseudun välialue

Jan Vapaavuori painottaa, että hänen kielteinen kantansa muun muassa Vihdin Ideaparkiin sekä kaupunkirakenteen ulkopuolelle kaavailtuihin muihin kaupan suuryksiköihin perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin ja valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, jotka painottavat eheää yhdyskuntarakennetta.

Varoittavia esimerkkejä löytyy maailmalta. Yhdysvalloissa on kaupunkikeskustoja, jotka ovat autioituneet suurten ostoskeskusten sijoituttua moottoriteiden varsille. Ja lisäksi on myös tyhjäksi jääneitä kauppakeskuksia kaupunkien kehillä. Vapaavuori muistuttaa, että Suomessakin on kaupunkikeskustoja, joiden elinvoimaisuutta lähiseutujen peltomarketit ovat olennaisesti heikentäneet.

– Tarvitseeko meidän toistaa samat virheet, vai voisimmeko oppia muiden virheistä?

Vapaavuori tiedostaa, että hänen lausumansa ”ei” Ideaparkeille on tulkittu pääkaupunkiseudun ulkopuolella helsinkiläisministerin kotiinpäinvedoksi ja haluttomuudeksi kehittää maaseutumaisia yhdyskuntia.

– En ole missään vaiheessa ottanut tiukkoja kantoja maaseudun ja sen haja-alueen suunnitteluun, sillä eihän se ole kansallisella tasolla tai ilmastonmuutoksenkaan kannalta suuren mittaluokan ongelma. Sitä paitsi monet keskisuuret ja pienet kaupunkikeskustat ovat huomattavasti haavoittuvampia kuin Helsinki.

Ministeriössä ollaan huolissaan nykyisenlaisesta kehityskulusta. Kaupunkiseutujen kehille ja reunoille on syntynyt vaikeasti hahmotettavia laajoja alueita, jotka eivät ole kunnolla sen paremmin kaupunkia kuin maaseutuakaan, mutta joissa asuu paljon ihmisiä.

– Kun isot joukot lähtevät päivittäin töihin, harrastamaan ja kaupoille suurten väylien varresta, se tapahtuu henkilöautolla. Suurimmilla kaupunkiseuduilla puhumme merkittävistä liikenteen volyymeistä, mikä tarkoittaa tuntuvia hiilidioksidipäästöjä. Jos kaupunkirakenteen ulkopuolelle vietäisiin kaupan suuryksikötkin, se vaikuttaisi kaupunkikeskuksien elinvoimaisuuteen ja kasvattaisi liikenteen volyymiä ja päästöjä entisestään.

Ministeri tähdentää, että väestön ikääntyessä lähipalvelut tulevat kaupungeissa entistäkin tärkeämmäksi.

– Ei ole syytä tehdä ratkaisuja, jotka vievät palvelut kehille kaupunkien keskustoista ja edellyttävät autoilua arjen sujumiseksi. Kehityksen tulisi olla juuri päinvastainen ilmastonmuutoksenkin kannalta: kohti eläviä kaupunkikeskustoja tukien jalankulkua, pyöräilyä ja joukkoliikennettä.

Tampereella ja Turussa pitäisi tapahtua

Kaupan suuryksiköiden sijoittumisesta käytävä keskustelu on Jan Vapaavuoren mukaan vain osa isompaa kokonaisuutta. Painavin kysymys on, kuinka kaupunkiseutujen kunnat saavat asumisen, liikenteen, maankäytön suunnittelun ja palvelut toimimaan tehokkaasti kuntarajoihin katsomatta. Jos ministeri saisi asian ratkaista, hän poistaisi kuntarajat vähintäänkin suurimpien kaupunkiseutujen kuntien väliltä.

Vapaavuori muistuttaa, että meillä seudulliset asuntomarkkinat, työssäkäyntimarkkinat ja hakeutuminen palveluihin sekä harrastuksiinkin on pitkälti seudullista. Ja samanaikaisesti meillä on kunnallinen itsehallinto, kaavoitusmonopoli sekä verotusoikeus.

– Kuntapäättäjän tulokulma on ymmärrettävästi sellainen, että asioita katsotaan oman kunnan talouden näkökulmasta. Usein yksittäisen kunnan osaoptimointi menee työssäkäyntialueen yhteisen edun edelle.

Riski on, että suurimmilla kaupunkiseuduilla keskuskaupungit jäävät vastaamaan vanhuksista ja pienituloisesta väestöstä naapurikuntien houkutellessa ns. hyvät veronmaksajat vihreämmälle nurmelle.

– Tiedämme, että jokaisen kehyskunnan merkittävin kilpailuvaltti on elävä keskuskaupunki ja että keskuskaupunki tarvitsee dynaamisia ympäryskuntia. Tämä keskinäinen sidos myönnetään yleisellä tasolla, mutta päätöksenteossa sitä ei useimmiten huomioida, ja se alkaa näkyä kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteessa.

Paras-hanke puitelain edellyttämine kaupunkiseutusuunnitelmineen on toiminut ministerin mielestä kohtuullisen hyvänä keskustelun herättäjänä. Monilla kaupunkiseuduilla työ on tuottanut tulosta. Yleisarvosanaksi kaupunkiseutujen tekemälle työlle ministeri tarjoaa kahdeksikkoa, mutta suurimmat kaupunkiseudut putoavat reilusti arvosanan alle.

– On Salon, Kouvolan, Jyväskylän ja Oulun kaltaisia kaupunkiseutuja, jotka ovat kyenneet tekemään kuntaliitoksia ja Lahden seutu on lujasti tulossa tähän joukkoon mukaan. Mutta sitten ovat nämä suurimmat eli pääkaupunkiseutu ja Tampereen sekä Turun kaupunkiseudut, joissa ei ole tapahtunut mitään, vaikka juuri näillä olisi tähdellisintä saada aikaan vaikuttavia uudistuksia.

Erityisen huolissaan Vapaavuori sanoo olevansa Turun seudusta, jossa Turun ja ympäryskuntien välinen yhteistyö näyttää ottaneen jopa takapakkia Paras-hankkeen käynnistyttyä.

Yhdyskuntarakenne ei ole kuntien yksityisasia

Nykyisessä hallituksessa kaupunkiseutujen ongelmat tunnistetaan. Näkemykset ratkaisuista vain vaihtelevat.

– Meillä on ollut vallalla ajattelutapa, että kunnioitamme kuntien omia ratkaisuja, mutta olisi paikallaan miettiä myös kuntalaisia, jotka joutuvat ylittämään kuntarajat päivittäin. Jossain vaiheessa valtioneuvoston on arvioitava, riittävätkö pehmeän ohjauksen keinot suurilla kaupunkiseuduilla, vai tuleeko valtiovallan ottaa jämäkämmät keinot käyttöön. Tämä voi olla seuraavan hallitusohjelman kysymys tai sitä seuraavan. Kovin paljon aikaa tulosten odotteluun ei ole.

Ministeri kiteyttääkin, että mitä suurempi kansantaloudellinen merkitys yksittäisellä kaupunkiseudulla on, sitä suurempi merkitys sillä on valtakunnan kannalta. Esimerkiksi Helsingin seutu tuottaa kolmasosan valtakunnan bruttokansantuotteesta.

– Kyllä vain, metropolialue sekä Tampereen ja Turun kaupunkiseudut ovat kansantalouden kannalta tärkeitä. Ei ole kuntien yksityisasia, miten tehokkaasti ne asiansa näillä seuduilla hoitavat ja millaista yhdyskuntarakennetta kuntien yhteistyö tuottaa.

Jan Vapaavuori viittaa viimeaikaisiin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että hajanainen yhdyskuntarakenne on myös kuntatalouden kannalta epäedullinen.

– Kun huomattava osa kunnista elää enemmän tai vähemmän erilaisilla tukirahoilla, jotka kierrätetään niille valtion toimesta verotulotasauksen ja muiden mekanismien kautta, niin tällaisilla alueilla kansalaisten kannattaisi vaatia, että suuret kaupunkiseudut toimivat tehokkaasti. Jos asuisin syrjäalueen pienissä kunnissa, vaatisin ilman muuta Helsingin seudun kuntien liittymistä yhteen, ministeri kärjistää.

Vapaavuori toteaa, että Helsingin tai Tampereen pärjääminen ei ole suurin ongelma.

– Nämä kaksi pärjäävät kyllä, mutta jos tavoittelemme kansantalouteen liikkumavaraa tilanteessa, jossa väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa, toimiva keino olisi hakea sitä kaupunkiseutujen kuntaliitoksien kautta.