Kuntarunosuoni
Luettu 576 kertaa
Miia Toivio on Helsingissä asuva runoilija ja sanataideohjaaja, jonka juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla. Miia on toiminut aktiivisesti runoyhdistys Nihil Interitissä mm. järjestämällä runotilaisuuksia ja toimimalla runouslehti Tuli&Savun päätoimittajana (2003-2006). Hänen esikoisrunoteoksensa Loistaen olet (Teos) ilmestyi 2007.
SANTAVUORI
runo kokee sitä rajaa joka
yhteisen ja oman väliin tulee
että menisin itseeni ja niihin aistimuksiin
jotka näen, että menisit itseesi ja niihin aistimuksiin
jotka näet mustikoita oli monta kopallista
santavuoren näköalatornille vievän polun
molemmin puolin,
äiti ei kiivennyt ylös asti koska näkeehän ne
pellot tästä toiseltakin tasanteelta, keltaisen ja
tumman kesken tehdyn isojaon
johonkin ne tänne juoksivat ne miehet
pakoon vouteja, ne jotka jäivät armonlaaksoon
saivat armon, loput nousi auran myötä esiin
mutta minkä värisinä, kirkastuuko muisto
nevan kerroksissa kääntyessään
vai himmentyykö pinta niin kuin mustikalla
isoja nämä ovat ja nuo mustat papin marjoja
onko mitään yhteistä mistä ei voi luopua
onko mitään omaa jonka voi antaa
näistä mustikoista ei ainakaan viitsisi
jättää niitä tänne
mutta jos on matkassa tyhjin käsin täytyy
ahtaa suuhun sen verran kuin mahtuu
ja kielen alla
kantaa kotiin kaiken mikä on rakasta
sillä kun astuu männyn pitkän helman ali
tulee kylmä, kivien ympäröimällä kentällä
on paasi yläosastansa suippolakkinen
sen takana lukee että nostettu vuonna 1925
eilen lehdessä oli kuva miehistä jotka veti
sitä kiveä tai jotain toista kiveä, en tiedä
männytkö vai kivet viilentävät
vaiko henki, mikä paikka tämä onkaan
missä opastaulut ovat, miten joku voisi osata
kun ei ilimajokinenkaan osaa, kysyy äiti
missä ollaan, sanon tässä
vaikka en minä oikeasti tiedä
mutta jos se lohduttaa niin olen valmis tietämään
olen valmis puhumaan suuni mustaksi
olen valmis kantamaan kotiin kaiken
mikä on rakasta
Muut runot
Vesa Haapala: Vantaa
Miki Liukkonen: Intro
Henriikka Tavi: Vehkalahti
Karri Kokko: Runoilijan reitti
Aura Nurmi: Tämä ei ole velallisen anteeksipyyntö
Valde Aho: Tornion kesätorilla
Juho Nieminen: Illalla kaupunkiin
Miia Toivio: Esipuhet
Vesa Haapala: Oodi Honkkarille
Miki Liukkonen: Intro
Henriikka Tavi: Pohjapiirrustusfragmentti
Karri Kokko: Puheenaiheita
Aura Nurmi: Tampere
Valde Aho: Vesisaaressa
Juho Nieminen: Kulinaristisia merkkihetkiä Lappeenrannan historiassa
Miia Toivio: Santavuori
Aura Nurmi: Lupaus (1939-2009)
Miki Liukkonen: Yleiskuva
Henriikka Tavi: Lastu
Karri Kokko: Kolme muistinpanoa
Aura Nurmi: Sunnuntaimessu
Valde Aho: Aamutunturissa
Juho Nieminen: Kuutostieilmiö
Miia Toivio: Juuret
Vesa Haapala: Asunto Vantaalla
Miki Liukkonen: Yleiskuva
Karri Kokko: Mitä uutta
Aura Nurmi: Minulla on syyni sallia miehille heikkoutta
Valde Aho: Saanan rinteellä
Juho Nieminen: Jos-päiväkirja, osa1
Miia Toivio: Viljelijät
Vesa Haapala: Krakanoja
Miki Liukkonen: Ferveur
Henriikka Tavi: Kuntaruno
Karri Kokko: Talvinen tarina
Aura Nurmi: Valkeus syyllistää varkain
Valde Aho: Tornionjoen syksyä
Juho Nieminen: Suomi on Lappeenrannan Joutseno
Miia Toivio: Muistokirijootus
Vesa Haapala: Toivon talkoot
Miki Liukkonen: Kevään merkit Oulussa
Henriikka Tavi: Ylipormestarin asukasilta Kannelmäen asukkaille
Karri Kokko: Näin meidän kesken
Aura Nurmi: ALORS VAAN JANIS XD
Juho Nieminen: Pienten ikäluokkien tekijät
Miia Toivio: Hesa
Vesa Haapala: VANTAALAINEN ELEGIA
Miki Liukkonen: Carne trémula
Karri Kokko: Kolme omakuvaa
Aura Nurmi: Kartta
Miia Toivio: Lahna
Juho Nieminen: Ahvenlampi
Kunnallisalan kehittämissäätiö
Fredrikinkatu 61 A 00100 Helsinki toimisto@kaks.fi
kaikki yhteystiedot
palaute

Palvelujen kolme vaihtoehtoa puntarissa
Pääkirjoitus
02.09.2010
Antti Mykkänen
Murheenlaaksossa
Eipäjoelta
02.09.2010
E.I. Tuskin
Saari valtameren keskellä
Puumerkki
02.09.2010
Riina Katajavuori
Kuuluvatko makeisautomaatit koulujen käytäville?
Osallistu keskusteluun
02.09.2010
Kuntajohtamisen puutteet paljastuvat taantumassa.
- tutkimustiivistelmä 'Tutkimus kuntien johtamisen nykytilasta 2009'
- maakunnittaiset tulokset
- vastaajien mielipiteitä
Aluetutkimushanke päätökseen, osallistu keskusteluun.
Kansalaismielipiteellä ei vaikutuksia.
Professori Pekka Kettunen: Kuntatutkimuksen voimavarat -selvitys.
Kuntakuvakilpailu on päättynyt.
Käy katsomassa voittajakuvat.
Uusia kuntarunoja ei enää julkaista.
Käy lukemassa aiemmin julkaistuja runoja.























Tilaa uutiskirje!